Tammikuu, tule jo. Uusi alku, tule jo. Vanha, tuttu ja turvallinen, säily.

Mä olen innoissani. Vieläkin.

Tampereen yliopistoa kaksi ja puoli vuotta käyneenä aloin etääntyä omasta alastani ja opinnot oli muutenkin vähän kuralla. Todella kuralla. Tietojenkäsittelytieteiden kurssit olivat vaikeita, etenkin koodaamisessa opetus oli myös TODELLA huonoa.

Uutta potkua toi keväällä tehty päätös siitä, että lähden tavoittelemaan lukio- ja amisaikaista haavettani opiskella sosionomiksi. Kevään yhteishaussa en ollut vielä tarpeeksi varma enkä uskaltanut hakea - onko tämä vain ohimenevä vaihe/ajatus? Kuitenkin etäännyin vielä enemmän yliopistosta kun en kesällä opiskellut vaan kävin kaksi huonoa työpaikkaa ja -kohtelua ja sairasrundia läpi. Onneksi se on nyt takanapäin. Syksyllä päätin koettaa onneani ja kokeilla päästä sosiaalityön perusopintoihin sivuaineena - ja pääsin kaikille kursseille. Yksi syyni hakea Tampereelle olikin aikanaan vapaa sivuaineoikeus, ja nyt siitä oli taas hyötyä - sen kautta olen myös opiskellut kauppatieteiden perusopinnot pitkälti valmiiksi. Moni kysyy, että teenkö vielä kandin - en. Siihen on liikaa matkaa ja liian vähän kiinnostusta.

Sitten. Oli torstai, pimeä, synkkä ja väsynyt. Kirjauduin erääseen palveluun ja tarvitsin vahvistuskoodin sähköpostista, sinne sitten kirjauduin. Toisena lukemattomana viestinä komeilee Laurean hakijapalveluiden viesti siitä, että minut on valittu todistusvalinnalla Vantaalle Tikkurilaan sosionomin monimuoto-opintoihin. Tipahtipa äkkiä toiseen palveluun kirjautuminen mielestä, kun kiljaisin hieman ja meinasin pudota konttorituolilta. TADAA SAAKELI. JES. VITTU JES. Luin viestin läpi ja aloin kirjaimellisesti hyppiä kämppää ympäri päästä päähän. On kausia, jolloin en paljoa hymyile mutta hymy ja nauru oli todella herkässä ja on nyt ollut monena päivänä tämän viestin jälkeenkin.

 

 

Punnitsin pari päivää sitä, yrittäisinkö vielä pääsykokeissa Poriin. Haussa haikailin enemmän lähiopetuksen perään, mutta todellisuus iski: jaksanko ajella niin paljon pitkää matkaa? Vantaalla lähiopetusta on yleensä päivä kuukaudessa. Nyt pääsykokeet ovat jo menneet ja jätin ne väliin. Odotan että Porista tulee failure ja pääsen ottamaan Vantaan paikan vastaan. Olen jo selannut Laurean uuden opiskelijan sivuja ja ohjeita ja olen ihan apua iik tänne mä meen IHANAA. Julkaisin aiheesta pitkän päivityksen Facebookiin ja Instagramiin, jossa mainitsinkin, että mua hävetti "epäonnistua" taas yhdessä koulutuksessa, mutta nyt ei enää. Suunta on uusi ja selkeä.

Suunta muuttuu, mutta arki pääasiassa ei kuitenkaan muutu. En muuta pääkaupunkiseudulle, sillä haluan ihmisten takia ja yleisestikin jäädä Tampereelle. Korona-ajan myötä opiskelu on ollutkin pääasiassa perse vankasti työpöydän ääreen ja kone auki - sellaista ne monimuoto-opinnotkin sitten. Aion rakentaa makuuhuoneestani työhuoneen ja siirtää pedin olohuoneeseen - erotella vähän paremmin työtä ja vapaa-aikaa. On toki pieni etuoikeus, että minulla on yksin kaksio ja tällaiseen mahdollisuus. 

Odotan innolla. Tai oikeastaan en malttaisi edes odottaa. Olispa tammikuu jo. Nyt kaksi kuukautta kuitenkin aikaa vievät sosiaalityön ja kauppatieteiden kesken olevat kurssit, joita jään kuitenkin yliopistolle myös keväällä suorittamaan ja jatkan opinto-oikeuttani. Edariinkin olen ehdolla ja sekään ei tästä muutu. Jos minut sinne valitaan, hoidan tehtäväni mielenkiinnolla ja kunnialla. 

Tammikuu, tule jo. Uusi alku, tule jo. Vanha, tuttu ja turvallinen, säily.